
Elonkehon tunnepaja 1: PELKO ja TURVA
Kaikki tunteet, myös hankaliksi kokemamme, ovat tärkeä osa ihmisyyttämme. Jos maltamme kuunnella, ne tuovat tärkeitä viestejä sisimmästämme tietoisuuteen. Ne kertovat tarpeistamme ja ohjaavat meitä toimintaan. Pysähdymmekö siis kuuntelemaan tunteita ja kokemaan niitä kehoissamme? Ja sallimmeko niiden virrata lävitsemme ja tehdä tehtävänsä, vai painammeko niitä alas tietoisuuden ulottumattomiin? Entä osaammeko ratsastaa voimakkaan tunteen aallolla taitavasti, ohjaksissa pysyen?
Elonkehon tunnepajoissa paneutumme viiteen perustunteeseen: pelko, viha, ilo, häpeä ja suru. Kukin paja keskittyy yhteen tunteeseen, mutta kaikki muutkin tunnekokemukset ovat toki tervetulleita!
Lähestymme tunteita sekä niiden kokemista ja säätelyä niin mielen kuin kehonkin kautta. Ilmaisemme pajassa tunteita luovasti esimerkiksi liikkeen/tanssin ja äänen avulla. Ryhmät tarjoavat myös turvallisen tilan tulla nähdyksi vaikeidenkin tunnetilojen kanssa. Jokainen jaettu tunneilmaisu auttaa ja kannustaa muita osallistujia omassa tunnetyössään! Pajat tarjoavat myös kehollisia työkaluja tunteiden säätelyyn.
Tunnepaja 1: PELKO ja TURVA
Mikä on suhteesi pelkoon?
Pohjimmiltaan pelko on ystävämme, joka pyrkii pitämään meidät hengissä. Se haluaa suojella meitä ikäviltä yllätyksiltä ja estää meitä joutumasta hankaluuksiin. Pelkoreaktio on koodattu syvälle liskoaivoihimme, se valpastaa meidät ja valmistelee toimintaan. Toisaalta ihmisinä pelkäämme monia asioita, jotka eivät ainakaan nykyaikana ole hengenvaarallisia, kuten epäonnistumista, naurunalaiseksi joutumista, hylätyksi tulemista, mielipiteemme ilmaisemista – ja jopa täydesti elämistä. Pelkojärjestelmä on yliherkkä huomaamaan uhkia, ja usein pelko meissä muuttuu pitkäkestoiseksi ja epämääräisesti vellovaksi elimistöä kuluttavaksi ahdistukseksi. Yhteiskunnassamme myös leviää viruksen tavoin monenlaisia enemmän tai vähemmän todellisuuteen perustuvia pelkoja.
Tässä pajassa tutkimme pelkoa “laboratorio-olosuhteissa”, ja se tarjoaa sinulle mahdollisuuden omien pelkojesi kohtaamisen, siinä määrin kuin koet turvalliseksi. Keskeisessä roolissa on siis turva, sillä pelko kertoo turvan tarpeesta. Luomme pajasta turvallisen tilan ja etsimme kehollisia keinoja luoda turvaa – myös niihin tilanteisiin, joissa tarvitsemme rohkeutta kohdata omat pelkomme.
Voit halutessasi ottaa pajaan mukaan sinulle pelkoa ja/tai turvaa symboloivat esineet.
Huom! Työpaja on itsetuntemuksen lisäämiseen tähtäävä kertaluonteinen tapahtuma, joka ei välttämättä tarjoa tarpeeksi tukea, jos kärsit esim. paniikkihäiriöstä, voimakkaasta fobiasta tai traumaperäisista oireista. Olethan tarvittaessa etukäteen yhteydessä, niin selvitellään soveltuuko paja sinulle!
Aika ja paikka: 25.2. klo 12-15. Paja järjestetään taideterapiatalo ARTiksen kauniissa ja tilavassa salissa Pyynikintorilla.
Yksittäisen tunnepajan hinta on 40/35€. Voit ostaa myös sarjakortin 3–5 työpajaan hintaan 30€/paja. Pajat ovat itsenäisiä, mutta toisiaan tukevia kokonaisuuksia.
Sarjakortti on käytettävissä myös kevätkauden Elpymisen iltapäivä -tapahtumissa, ja tarvittaessa myöhemmissä Elonkehon tapahtumissa.
Ilmoittautumiset sähköpostilla: kristo@elonkeho.fi.
Kevään muut tunnepajat (kaikki klo 12-15):
la 25.3. VIHA
la 15.4. ILO
su 7.5. HÄPEÄ
la 3.6. SURU
Ohjaajana työpajassa toimii Kristo Siniluoto, tanssi-liiketerapeutti, kehollisen luontoyhteyden opas ja Aguahara-vesihoitaja. Häntä inspiroivat kehollisuus, liike ja ääni väylinä kohti eheyttävää itsetuntemusta ja -ilmaisua – ja myös kohti ravitsevaa yhteyttä kanssaeläjien ja maailman kanssa.
Kriston kotisivut: https://www.elonkeho.fi.