
Lepopaja – hetkeen hengähtäen
Mitä sinussa avautuu, kun yhden päivän ajaksi päästät irti suorittamisesta? Mitä kehosi kertoo, kun hidastat tahtia ja otat aikaa pelkälle läsnäololle ja hengittämiselle? Ja kun liikut lempeästi ja kehosi rytmiä kuunnellen, ilman päämäärää ja velvoitteita?
Lepopaja on mahdollisuus löytää yhden lauantaipäivän ajaksi elvyttävä keidas arkielämän kiireiden ja velvoitteiden keskelle. Kiireettömyyteen laskeutuen voimme herätellä lempeää ja sallivaa asennetta itseämme, kehoamme ja elämämme olosuhteita kohtaan.
Lepopajassa matkaamme kohti syvää lepoa irtipäästämiseen houkuttelevan makuumeditaation avulla. Nukahtaminenkin on sallittua! Tarjolla on myös kehotietoisuus- ja liikeharjoituksia, joita kunkin on lupa tehdä omien voimavarojen mukaisesti. Liikeharjoitusten kautta voimme kehollisesti tutkiskella suhdettamme lepoon ja tekemiseen etsien vaivatonta tapaa liikkua ja toimia. Jaamme lisäksi ryhmän kesken kokemuksiamme ja tuntemuksiamme ja pohdimme, mitä ovat ne oivallukset ja aarteet, joita haluamme ottaa mukaan arkeemme.
Työpaja tapahtuu lauantaina 9.4. klo 10.30–15.30. Paikkana on taideterapiatalo ARTiksen kaunis ja tilava sali Pyynikintorilla. Päivään sisältyy noin tunnin mittainen ruokatauko. Tarjolla on teetä, ja keittiössä voit lämmittää ja syödä omia eväitä.
Makuumeditaatiota varten tarvitset mukaan itsellesi mukavan alustan: esimerkiksi pehmeän jumppamaton, retkialustan tai pienehkön patjan. Myös oma tyyny ja huopa ovat hyviä varusteita.
Hinta 55/45€ (alennettu hinta niille, joille täyden hinnan maksu haastavaa henk. koht. taloustilanteen takia).
Ilmoittautumiset sähköpostilla: kristo@elonkeho.fi
Työpajan ohjaa Kristo Siniluoto, tanssi-liiketerapeutti, kehotietoisuusohjaaja ja Syvän levon meditaation harjoittaja. Voit lukea lisää Kristosta hänen kotisivuiltaan: https://www.elonkeho.fi