
Yhteyteen – tanssi-liiketerapeuttinen voimavararyhmä
Yhdessäolo ja vuorovaikutus kuuluvat ihmisen perustarpeisiin. Me kaikki kaipaamme turvallista ja ravitsevaa kontaktia toisiin – ja myös fyysistä kosketusta. Aina nämä tarpeet eivät elämässämme kuitenkaan erilaisista syistä täyty, ja covid-epidemian myötä monet meistä jäivät vaille merkityksellistä vuorovaikutusta.
Loppusyksyn voimavararyhmän teemana on yhteys ja kosketus. Avaamme aistejamme ja avaudumme tutkimaan kehollista, liikkeen ja tanssin kautta välittyvää yhteyttä ryhmässä. Teemme myös fyysiseen kosketukseen johtavia harjoituksia edeten sopivaa tahtia ja kunnioittaen kunkin osallistujan itsemääräämisoikeutta. Tutkiskelun kohteena on myös yhteys sisäänpäin: kontakti omaan kehoon ja mieleen, ajatuksiin ja tunteisiin. Tulemalla tietoisiksi tarpeistamme ja rajoistamme voimme myös tulla turvallisesti yhteyteen muiden kanssa.
Ryhmä soveltuu aikuisille sukupuoleen katsomatta. Et tarvitse tanssitaitoja tai kokemusta tanssista – kullakin on vapaus liikkua omalla ainutlaatuisella tavallaan. Tärkeintä on inspiraatio keholähtöiseen työskentelyyn. Toiminta perustuu tanssi-liiketerapeuttisiin menetelmiin, kuten kehotietoisuus- ja mindfulness-harjoitukset, ohjattu liike- ja tanssityöskentely sekä rentoutusharjoitteet. Ryhmässä koettua jaetaan myös sanallisesti.
Voimavararyhmä on kestoltaan lyhyt, hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävä ryhmä. Se ei siis ole varsinaista terapiaa, eikä tarkoituksena ole käsitellä esimerkiksi osallistujien traumahistoriaa. Ryhmään otetaan korkeintaan 8 henkeä.
Kokoonnumme tiistaisin klo 18.30-20.00, 6 kertaa välillä 9.11.–21.12. (ei tapaamista 23.11.). Paikkana on taideterapiatalo ARTiksen kaunis ja tilava sali Pyynikintorilla.
Voimavararyhmän ohjaa Kristo Siniluoto, tanssi-liiketerapeutti ja kehotietoisuusohjaaja. Lisää tietoa hänestä löydät osoitteesta https://www.elonkeho.fi.
Hinta 150€/130€. Maksu voidaan suorittaa 1-3 erässä.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset sähköpostilla: kristo@elonkeho.fi. Osallistujien kanssa käydään etukäteen lyhyt keskustelu puhelimitse tai netin välityksellä.